top of page

HISTORIA

18. kesäkuuta 2015 oli päivä, jolloin K-pop Suomi ry teki historiaa järjestämällä Suomen ensimmäisen koko päivän mittaisen korealaisen musiikin faneille suunnatun tapahtuman. Tapahtuman nimi oli K-CON TURKU 2015.

Idea tapahtumasta lähti käyntiin, kun ensimmäisen K-CONin pääjärjestäjä päätti parantaa tietoisuutta korealaisesta pop-musiikista. Mukaan hän keräsi kolmetoista vapaaehtoista nuorta, jotka perustivat yhdistyksen, K-pop Suomi ry:n, tukemaan tapahtuman toimintaa.

 

Yhdistyksen lisäksi K-CONin mahdollistivat useat vänkärit, myyjät ja esiintyjät. Tapahtuma järjestettiin Nuorisotalo Vimman tiloissa, ja se sisälsi monenlaista toimintaa, mm. cosplay- ja fanfic-kilpailut, flashmobin, kirpputorin, iltabileet ja yli 600 kappaletta sisältäneen K-pop-karaoken.

 

Seuraava tapahtuma, K-CON TURKU 2016, pidettiin laajennus- ja kehitysmielessä suuremmissa tiloissa, Turun klassillisessa lukiossa, ja Vimmasta muodostui tapahtumapäivän päättävä iltabilepaikka. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja kehityksestä onniteltiin paljon.

 

Tästä yhdistys sai lisää tarmoa jatkaa kehittämistä, ja vuonna 2017 K-CON TURKU vaihtoi nimekseen K-CON SUOMI muuttaessaan Turusta Tampereelle ja laajentuessaan toiminnallisesti. K-CON SUOMI 2017 olikin yhdistyksen ensimmäinen loppuunmyyty tapahtuma! Vuoden 2018 tapahtuma myi yhtä lailla loppuun samoissa tiloissa ja K-CON SUOMI 2019 rjestettiin Tampere-talolla tapahtuman yhä jatkaessa kasvuaan.

Muutaman vuoden tauon jälkeen K-CON SUOMI tekee odotetun paluun! Luvassa on entistä suurempi ja mahtavampi tapahtuma uusissa tiloissa Hämeenlinnassa. Lisätietoa tapahtumasta julkaistaan pitkin kevättä.             

bottom of page